torstai 9. elokuuta 2012

Vierailemme Teatteri Takomossa!

Tanssii Houstonin kanssa vierailee Teatteri Takomossa Helsingissä 19.-23.9.2012. Näillä tiedoilla kyseessä ovat prosessin viimeiset vedot!

Esitykset Takomossa

ke 19.9. klo 19
pe 21.9. klo 19
la 22.9. klo 14 (huom! aika)
su 23.9. klo 14 (huom! aika)

Hauskaa palata taas komean biisimme äärelle! Tuuhan ihmettelemään!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Hetkeä ennen viimeisiä

Houstonin kevätkauden viimeiset esitykset ovat tänään ja huomenna Sissilinnassa. Samalla esitys on tällä tietoa viimeistä kertaa nähtävissä Kajaanissa. Keikoista etelässä ja muualla Suomessa on puhuttu paljon, mutta mikään ei ole vielä varmistunut. Koitetaan taltioida juttu hyvin ennen päätöstä, jotta mahkut paranisivat.

Seitsemän yleisölle avoimen ja yhden koululaisesityksen suora on sujunut mallikkaasti. Porukka on ollut lavalla ja tekniikan puolella hyvässä iskussa ja esitystä on ollut ilo ja kunnia esittää. Väkeäkin on alkukangertelun jälkeen käynyt Sississä hyvin. Keväisiä yleisökeskusteluja olemme jatkaneet - tämä ilta mukaanlukien - parin kerran verran. Bloggailut ovat jääneet sen sijaan vähäisiksi. Prosessin taituttua jo toiselle esityskaudelleen purun ja pohdinnan paikat ovat löytyneet toisaalta, kääntyneet uusia yhteistyöidiksiä kohti ja ehkä tietyssä mielessä vähentyneet ylimalkaan.

Tanssii Houstonin kanssa on kaupunginteatterin, G-voiman, Kajaanin Harrastajateatterin ja Roudan yhteistuotanto. Esitys on ruokkinut monessa mielessä ajattelua Kauppakadun molemmissa päissä, osoittanut tuotannollisesti kevyen konseptin toimivuuden, lisännyt synergiaa ja tuottanut raikasta energiaa paitsi tekijäporukkaansa, myös katsojillemme. Tuotannon johtajuus on aika ajoin ollut kaikille toimijoille hämärän peitossa, mistä kielii mahdollisten keikkojenkin ikuiselta tuntuva epävarmuus. Petrattavaakin siis riittää. Joka tapauksessa tällaiset yhteistyömuodot tuntuvat omissa silmissäni ensiarvoisen tärkeiltä; niiden on helppo ennustaa yleistyvän lähitulevaisuudessa. Toivottavasti kokemukset kaupunginteatteriorganisaatiossa ovat vastaavansuuntaisia. Uskoakseni niin.

Voimallista kevättä kaikille teatterin ystäville!

torstai 5. tammikuuta 2012

Täällä taas!

Tanssii Houstonin kanssa on palannut kesälomiltaan loppiaisen kunniaksi!

Maanantaista alkaen ollaan lämmitetty, treenattu, raksattu, väännetty, kuorittu, diippeilty, höylätty ja fiilistelty esitystä ja eilen illalla saatiin tälle taipaleelle komea ensietappi. Tupa täysi, tunnelma katossa ja juttu kulki kuin häkä! 8 kuukauden tauko on tehnyt Houstonille hyvää - tuonut rentoutta ja leikillisyyttä mutta myös syventänyt rajumpia kohtausta ja tekemistä kauttaaltaan. Eka veto oli jo sellaista näyttelijäntyön juhlaa, että notta huh! On ylpeä ja iloinen olo. Tätä on ollut nautinnollista tehdä ja sen aistii koko työryhmästä.

Tulkaahan ihmiset katsomaan! Kotiesitykset jatkuvat Sissilinnassa 4.2. asti. Syksyllä mahdollisesti vielä keikkaillaan muualla Suomessa, mutta siitä lisää sitten kun pyörät pyörivät eteenpäin.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Viimeisten jälkeen

Kevään viimeiset esitykset ovat ohi. Tanssii Houstonin kanssa jatkanee teatterin ohjelmistossa tammi-helmikuussa 2012.

Pitkä tauko siis edessä. Jätimme esityksen levolle hyvillä mielin. Kaksi viimeistä vetoa sujuivat mallikkaasti ja esitysten jälkeiset keskustelut olivat antoisia.

Kevään sessio päättyi talon sisäiseen purkuun eli "purnuun". Käytiin läpi yhteistyötuotannon ongelmia, haasteita, plus- ja miinusmerkkejä. Sellainen yleisfiilis jäi, että tämäntyyppisiä yhteisvääntöjä tulisi tehdä lisää: niitä toivotaan ja niissä nähdään loppupeleissä enemmän mahdollisuuksia kuin haittoja. Kurttilan Jaana jopa provosoi, että tämänkaltaiset prosessit ovat tulevaisuuden laitosteatteritoiminnan ainut mahdollisuus. Esimerkkejä hyvästä yhteistyöstä on kentällä paljon, mutta ottaakseen aidon harppauksen eteenpäin se vaatii kyllä vielä työtä, joustavuutta ja luovuus edellä prosesseihin sukeltamista. Siinä on sulateltavaa ja omaksuttavaa erityisesti hierarkisten, historiallisten rakenteiden ystäville.

Tilastonikkareille: täyttöasteella 80% hurahti Houston maaliinsa. Kokemuksellisia osumia tuli reilusti ja siitä pitää olla iloinen ja ylpeä. Kuun viimeisten viikkojen aikana ratkotaan vielä mutkat suoriksi jatkon suhteen. Toivossa on hyvä elää.

Kesä!

 eino

lauantai 7. toukokuuta 2011

Femma

Viides takana, täysi tupa ja kelpo buugi. Päällekkäisen Gene-ensi-illan takia kaksi kolmannesta esityksestä jäi omalta osalta näkemättä, mutta loppu kulki. Esityksen jälkeen oli yleisökeskustelu, jossa vieraanamme oli miehensä kanssa vastikään alkoholismista parisuhteessa kirjan julkaissut Tuulevi Aschan. Hyvä keskustelu, joka liikkui lähinnä maakunnan alkoholipolitiikan toimivuuteen liittyvissä kysymyksissä, alkoholismissa pari- ja perhesuhteissa sekä esityspalautteen maastossa. Tietty spesifioituminen näyttää leimaavan näitä keskusteluja; niihin jäävät ne, joilla on akuutti tilanne päällä ja ne, joilla on asiantuntemusta asiassa. Tiedä sitten, voi olla että tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus muissakin alan yleisökeskustelukonteksteissa.

Todettiin myös että esitykselle olisi eduksi hieman nykyistä tiiviimpi rytmi, mitä tulee esitysten väleihin. Viikonkin tauko vaatii melkoisen mentaalisen valmistautumisen.

Viimeiset vedot tälle keväälle ensi viikon perjantaina ja lauantaina. Jos mielii mahtua katsomoon, kannattaa lunastaa pilettinsä ajoissa!

 e

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kolmannen ja neljännen jälkeen

Parin viikon tauon jälkeen tuplapäivä: kaksi vetoa. Eilen tekstikahlaus kahden viikon tauon jälkeen, Hessu kipeänä, psyykkisesti ja fyysisesti tiukka esitys kaikille. Siinä lähtökohtia tälle rupeamalle. Van komeasti meni! Aamupäivän veto oli perushyvä ok, pientä taaplailua siellä täällä, mutta ihan hyvä draivi. Lukiolaisryhmä katsomassa, osa oli fiilareissa ja osa.. noh, käytti esitysajan mm. kännykkänsä näpräilemiseen. Suomen Nouseva Nuoriso, mihin sinä oletkaan matkalla!

Ilta lunasti sitten senkin edestä: oli vauhtia, oli rentoutta, keveyttä, flowta. Varmasti myös psykologinen juttu, kun jännittävä eka selviääkö-Heikki ja mites-tämä-nyt-tauon-jälkeen -kela vapautuu. Että ihan kiva fiilis jäi! Kakkosessa oli heterogeenisempi ja eläväinen yleisö. Nautintohan se on sellaiselle esittää! Nelisenkymmentä oli väkeä molemmissa.

Tää kääntyy nyt loppusuoralle, mitä tulee tähän kevääseen. Pikkaisen ois sellaisia merkkejä ilmassa, että syksyllä tai talvella jatketaan. Mut ans kahtoo viel.

Ensi viikon perjantaina kolmanneksi viimeinen.

Vappua!

 e

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Toisen jälkeen

Toka veto takana, 45 katsojaa, kaiken kaikkiaan hyvä buugi. Ykkönen lähti käyntiin hirveällä draivilla ja kakkosella lataus laski muutaman kohtauksen ajaksi, mutta muuten esitys soljui erinomaisesti. Illan päätti yleisökeskustelu, johon jäi vajaa parikymmentä katsojaa. Se olikin kokemuksellisesti tärkeää antia: päästiin jakamaan aiheen äärellä, esitystä sivuten ja palautettakin saaden, mutta ennen kaikkea alkoholismista yksilöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla puhuen. Vieraanamme oli kaupungin henkilöstöpäällikkö Pekka Sivonen, joka on 80-luvulta asti vastannut myös kaupungin hoitoonohjauksista. Mainio sessio siis. Näitä pitää ehdottomasti jatkaa.

Houston jää nyt vajaan kahden viikon tauolle. Seuraavat vedot ovat 29.4. Se onkin hevi päivä: kaksi vetoa edessä klo 14 ja 19.

 e

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Ja Whitney Houstonilta kuulemme koskettavan rakkauslaulun

Ensi-ilta takana, toinen esitys illalla edessä. Huima, keskittynyt, jännittävä kokemus takana. Jengi klaarasi enskan mahtavasti; niin onnelliseksi ja ylpeäksi veti ettei oikein osannut asiaa sanoiksi pukea. Kemuja vietimme RaatinVintin saunatiloissa ja Genellä rauhallisen uupeloisissa merkeissä. Työ tekijänsä uuvuttaa. Ja palkitsee.

Mielenkiintoista nähdä, millaiselle radalle esitys esityskaudellaan sinkoaa. Sen pituuskin on vielä hämärän peitossa. Tällä tietoa viimeinen veto on kuukauden päästä, 14.5., mutta haaveita jatkosta syksyllä / talvella Sissilinnassa ja/tai kiertueella on. Jatkamisen ratkaisevat yhtäältä taloudelliset ja aikataululliset resurssit ja toisaalta - ja ennen kaikkea - tahto. Jos sitä löytyy, asiat kyllä järjestyvät. Täältä sisältä käsin esitys tuntuu aiheensa ja käsittelytapansa vuoksi niin tärkeältä, että olisi sääli päättää iso duuni jo tähän kevääseen.

Esityskauden alku avaa muitakin tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Houston on kelpo esimerkki onnistuneesta ja vielä toistaiseksi aika harvinaisesta sisällöllis-tuotannollisesta yhteistyöstä teatterin ja Genen toimijoiden välillä. Halutaanko tätä yhteistyötä jatkaa ja syventää - ja ollaanko sen eteen valmiita tekemään töitä? Millaista lisäarvoa sen nähdään ja koetaan tuovan teatterin ja Genen toimintaan? Mitä tulisi tehdä vielä toisin? Ainakin ensikommentit mökkien sisältä ovat positiivisia.

Asiaintilat ratkennevat lähiviikkojen aikana. Sitä ennen diippiä settiä eli näyttämötaiteen juhlaa Sissilinnassa tästä illasta alkaen! Tilaa taitaa olla - tervetuloa!

 e

torstai 14. huhtikuuta 2011

Ensi-iltapäivä

Kenraali takana, harjoituskausi takana, ensi-ilta edessä tänään. Pitkä matka tultu syksystä, pidempi Heikin funk-lenkeistä, pisin vielä kauempaa. Varsinainen harjoitusprosessi on ollut lyhyt, vajaa viisi viikkoa, intensiivinen ja tempoltaan rivakka. Juttuun ovat kerääntyneet juuri ne ihmiset, joita tämä esitys on tarvinnut toteutuakseen. Siinäkin mielessä prosessi on ollut hengittävä, henkeä nostattava, kevyt, orgaaninen, lempeä.

Kuluvan viikon ennakoissa on ollut mukavasti väkeä ja katsojapalaute lupaa hyvää. Maanantain ja tiistain vedot olivat kokonaisia, ehyitä, esityksenomaisia, eilinen taas hyvistä hetkistään huolimatta rutiininomainen, lataukseton. Ei siis epäilystäkään, etteikö tänään lähtisi lapasesta, ja lujaa.

Tanssii Houstonin kanssa siirtyy esityskaudelleen. On juhlan ja jakamisen aika.

 e

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Aamukahvilta

Kaksi päivää! 

Eilen illalla eka ennakko, tupa täynnä KAO:laisia, tuttuja teatterilta, paikallisia nuoria ja väkeä Geneltä. Aika hienolta rupeaa jo vaikuttamaan! Alun suhteen meni hommat vähän sählingiksi, mutta muilta osin jäi hyvä maku: juttu tarvitsee lähinnä läpäreiden tuomaa toistoa ja vähän vaihtoviilailua, niin a vot! Porukka tekee lavalla ja sen ulkopuolella täsmällistä, paneutunutta, komeaa työtä. Mikäpäs siitä on nautiskellessa! 

Tänään tekninen kahlaus aamulla ja ilmaisennakko illalla klo 19.  Teretulemast! 

 e 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tänä iltana

Enskariviikko alkaa. Kolme aamua, kolme iltaa, kolme läpimenoa, ensi-ilta ja toinen esitys.

Tänä iltana mielessä liikkuvat

- esityksen vaihdot
- Pizzan Houre-kohtaus ja pari muuta pikku juttua
- saunapaikka, jonne menemme ensi-illan jälkeen
- esitysprosessi ja ihmisten omat prosessit rooliensa, työtehtäviensä kanssa
- Kajaanin Seminaari, jota en ole nähnyt, mutta josta ehdin kuulla, monenlaista kiintoisaa
- lehdistön, markkinoinnin, median, tekijöiden tarve nostaa tiettyjä esityksiä framille ja jättää tekemättä se toisten osalta. Ketään syyllistämättä, asiaa juurikaan murehtimatta: siinä mekanismissa on jotakin kiinnostavaa. Asia on ajatteluttanut ainakin Paskasta näytelmästä (2006) lähtien.
- edessä olevan työviikon rakenne ja asennoituminen: vielä ei ole varaa lepäillä yhtään
- flow ja laumaflow, niiden kaipuu, niiden ihmeellisyys

Rauhallinen, valmis olo. Unta kaaliin ja rukkaset käteen.

 e

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Perjantain jälkeen

Viimeisiä viedään. Tänään oli läpäripäivä. Hulppeasti mennyt esitys eteenpäin. Teknistä tsekkaamista riittää vielä, vaihdoissa eritoten, samaten muutamat kohtaukset heiluvat vielä siinä hilkulla. Mutta päällimmäinen olotila on huojentunut: esitys alkaa näyttää ja ennen kaikkea tuntua siltä miltä pitääkin.

Aika haipakka, nopeasti mennyt viikko loppusuoralla. Pojilla vielä tänään ja huomenna viimeiset Schwarzeneggerit ja Mauralla Koirien Kalevala Haapavedellä. Tiettyä rauhaa, yhteisen puheen sorinaa ja kiireettömyyden tuntua kaipaa kovin, lepoa myrskyn edellä.

Anna ja Kirsi kävivät katsomassa. Oli toki muitakin, mutta A ja K jäivät purkuun ja antoivat arvokasta palautetta. Pizzan ja Likan liikkeellelähdön problematisointi tuli uutena asiana, jota täytyy sulatella, pohtia.

Huomenna vielä aamuharkat ennen viikonlopunviettoa. Tiedossa epävarmuusaluekohtausten työstöä ja pikkupikku kokeiluja.

 e

torstai 7. huhtikuuta 2011

Torstaibuugi

Viikko ensi-iltaan. Pressitilaisuus, kohtausten Ikea-rap, Terapia 4 ja Pizzan houre läpikäyntiä ja lopuksi kakkosen läpimeno. Napakka, täysi päivä. Huomenna tän viikon toinen läpimeno, ensimmäinen valojen kanssa.

Pressissä tuli muun ohessa sivuttua (hehkutettua) yhteistyötä, siis tässä tapauksessa kaupunginteatterin, Roudan, G-voiman ja harrastajateatterin välillä. Ja meidän tekijöiden välillä. Prosessissa on ollut keveyttä, hengittävyyttä ja raikkautta, josta jokainen tuntuu nauttineen. Se ei ehkä ole harvinaista, mutta merkityksellistä se on.

Tässäkin kaupungissa yhteistyön tiivistämisen perään huudellaan aika ajoin, joskus jopa kyllästymiseen asti: se huutelu harvoin johtaa mihinkään, ja sitä kohtaa lähes yksinomaan taloudesta kumpuavien argumenttien yhteydessä. Milloin halutaan parantaa Kaukametsän täyttöastetta, milloin tunkea taiteilijoita minkäkin uuden yhteisen katon tai otsikon alle, jotta tukia voitaisiin pudottaa, toimintoja yhdistää, jotakin lopettaa.

Toisin sanoen: sisällölliseltä, taiteelliselta, eettiseltä, filosofiselta jne. kantilta asiaa katsotaan kovin harvoin. Tanssii Houstonin kanssa on hyvä esimerkki "kaikki voittaa" -tilanteesta viimeksimainitussa mielessä: laitosteatterirakenteeseen, Kajaanin kaupunginteatteriin, tulee raikasta, omaehtoista estetiikkaa, työtapoja, tekijöitä. Harrastajat / vasta alalle valmistuneet pääsevät tutustumaan vakiintuneeseen ammattilaisrakenteeseen. Nykytanssiryhmä ja kulttuuriosuuskunta pääsevät laajentamaan taiteellisen toimintansa skaalaa. Tekijät talojen, yhteisöjen välillä - ja ulkopuolella - joutuvat positiiviselle törmäyskurssille, tutustuvat uusiin kollegoihin, uusiin tapoihin ajatella teatteriksi, oppivat toisiltaan, ehkä ystävystyvät, tai panevat alulle uusia projekteja. Ja niin edelleen.

Yhteistyö on syvimmillään silloin, kun se syntyy tekijöistä ja taiteellisista sisällöistä käsin. Sellaista synergiaa ja liikettä tähän kaupunkiin ja sen taidetoimijoiden välille kaipaisi enemmänkin.

Viisi harjoituspäivää jäljellä, niiden sisällä neljä läpimenoa. Töitä riittää vielä.

 e

Kainarin juttu esityksestä

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kulttuuri/1194673773675/artikkeli/tanssii+houstonin+kanssa+tuo+nayttamolle+kaikille+tutun+aiheen+alkoholismin.html