Parin viikon tauon jälkeen tuplapäivä: kaksi vetoa. Eilen tekstikahlaus kahden viikon tauon jälkeen, Hessu kipeänä, psyykkisesti ja fyysisesti tiukka esitys kaikille. Siinä lähtökohtia tälle rupeamalle. Van komeasti meni! Aamupäivän veto oli perushyvä ok, pientä taaplailua siellä täällä, mutta ihan hyvä draivi. Lukiolaisryhmä katsomassa, osa oli fiilareissa ja osa.. noh, käytti esitysajan mm. kännykkänsä näpräilemiseen. Suomen Nouseva Nuoriso, mihin sinä oletkaan matkalla!
Ilta lunasti sitten senkin edestä: oli vauhtia, oli rentoutta, keveyttä, flowta. Varmasti myös psykologinen juttu, kun jännittävä eka selviääkö-Heikki ja mites-tämä-nyt-tauon-jälkeen -kela vapautuu. Että ihan kiva fiilis jäi! Kakkosessa oli heterogeenisempi ja eläväinen yleisö. Nautintohan se on sellaiselle esittää! Nelisenkymmentä oli väkeä molemmissa.
Tää kääntyy nyt loppusuoralle, mitä tulee tähän kevääseen. Pikkaisen ois sellaisia merkkejä ilmassa, että syksyllä tai talvella jatketaan. Mut ans kahtoo viel.
Ensi viikon perjantaina kolmanneksi viimeinen.
Vappua!
e
perjantai 29. huhtikuuta 2011
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Toisen jälkeen
Toka veto takana, 45 katsojaa, kaiken kaikkiaan hyvä buugi. Ykkönen lähti käyntiin hirveällä draivilla ja kakkosella lataus laski muutaman kohtauksen ajaksi, mutta muuten esitys soljui erinomaisesti. Illan päätti yleisökeskustelu, johon jäi vajaa parikymmentä katsojaa. Se olikin kokemuksellisesti tärkeää antia: päästiin jakamaan aiheen äärellä, esitystä sivuten ja palautettakin saaden, mutta ennen kaikkea alkoholismista yksilöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla puhuen. Vieraanamme oli kaupungin henkilöstöpäällikkö Pekka Sivonen, joka on 80-luvulta asti vastannut myös kaupungin hoitoonohjauksista. Mainio sessio siis. Näitä pitää ehdottomasti jatkaa.
Houston jää nyt vajaan kahden viikon tauolle. Seuraavat vedot ovat 29.4. Se onkin hevi päivä: kaksi vetoa edessä klo 14 ja 19.
e
Houston jää nyt vajaan kahden viikon tauolle. Seuraavat vedot ovat 29.4. Se onkin hevi päivä: kaksi vetoa edessä klo 14 ja 19.
e
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Ja Whitney Houstonilta kuulemme koskettavan rakkauslaulun
Ensi-ilta takana, toinen esitys illalla edessä. Huima, keskittynyt, jännittävä kokemus takana. Jengi klaarasi enskan mahtavasti; niin onnelliseksi ja ylpeäksi veti ettei oikein osannut asiaa sanoiksi pukea. Kemuja vietimme RaatinVintin saunatiloissa ja Genellä rauhallisen uupeloisissa merkeissä. Työ tekijänsä uuvuttaa. Ja palkitsee.
Mielenkiintoista nähdä, millaiselle radalle esitys esityskaudellaan sinkoaa. Sen pituuskin on vielä hämärän peitossa. Tällä tietoa viimeinen veto on kuukauden päästä, 14.5., mutta haaveita jatkosta syksyllä / talvella Sissilinnassa ja/tai kiertueella on. Jatkamisen ratkaisevat yhtäältä taloudelliset ja aikataululliset resurssit ja toisaalta - ja ennen kaikkea - tahto. Jos sitä löytyy, asiat kyllä järjestyvät. Täältä sisältä käsin esitys tuntuu aiheensa ja käsittelytapansa vuoksi niin tärkeältä, että olisi sääli päättää iso duuni jo tähän kevääseen.
Esityskauden alku avaa muitakin tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Houston on kelpo esimerkki onnistuneesta ja vielä toistaiseksi aika harvinaisesta sisällöllis-tuotannollisesta yhteistyöstä teatterin ja Genen toimijoiden välillä. Halutaanko tätä yhteistyötä jatkaa ja syventää - ja ollaanko sen eteen valmiita tekemään töitä? Millaista lisäarvoa sen nähdään ja koetaan tuovan teatterin ja Genen toimintaan? Mitä tulisi tehdä vielä toisin? Ainakin ensikommentit mökkien sisältä ovat positiivisia.
Asiaintilat ratkennevat lähiviikkojen aikana. Sitä ennen diippiä settiä eli näyttämötaiteen juhlaa Sissilinnassa tästä illasta alkaen! Tilaa taitaa olla - tervetuloa!
e
Mielenkiintoista nähdä, millaiselle radalle esitys esityskaudellaan sinkoaa. Sen pituuskin on vielä hämärän peitossa. Tällä tietoa viimeinen veto on kuukauden päästä, 14.5., mutta haaveita jatkosta syksyllä / talvella Sissilinnassa ja/tai kiertueella on. Jatkamisen ratkaisevat yhtäältä taloudelliset ja aikataululliset resurssit ja toisaalta - ja ennen kaikkea - tahto. Jos sitä löytyy, asiat kyllä järjestyvät. Täältä sisältä käsin esitys tuntuu aiheensa ja käsittelytapansa vuoksi niin tärkeältä, että olisi sääli päättää iso duuni jo tähän kevääseen.
Esityskauden alku avaa muitakin tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Houston on kelpo esimerkki onnistuneesta ja vielä toistaiseksi aika harvinaisesta sisällöllis-tuotannollisesta yhteistyöstä teatterin ja Genen toimijoiden välillä. Halutaanko tätä yhteistyötä jatkaa ja syventää - ja ollaanko sen eteen valmiita tekemään töitä? Millaista lisäarvoa sen nähdään ja koetaan tuovan teatterin ja Genen toimintaan? Mitä tulisi tehdä vielä toisin? Ainakin ensikommentit mökkien sisältä ovat positiivisia.
Asiaintilat ratkennevat lähiviikkojen aikana. Sitä ennen diippiä settiä eli näyttämötaiteen juhlaa Sissilinnassa tästä illasta alkaen! Tilaa taitaa olla - tervetuloa!
e
perjantai 15. huhtikuuta 2011
torstai 14. huhtikuuta 2011
Ensi-iltapäivä
Kenraali takana, harjoituskausi takana, ensi-ilta edessä tänään. Pitkä matka tultu syksystä, pidempi Heikin funk-lenkeistä, pisin vielä kauempaa. Varsinainen harjoitusprosessi on ollut lyhyt, vajaa viisi viikkoa, intensiivinen ja tempoltaan rivakka. Juttuun ovat kerääntyneet juuri ne ihmiset, joita tämä esitys on tarvinnut toteutuakseen. Siinäkin mielessä prosessi on ollut hengittävä, henkeä nostattava, kevyt, orgaaninen, lempeä.
Kuluvan viikon ennakoissa on ollut mukavasti väkeä ja katsojapalaute lupaa hyvää. Maanantain ja tiistain vedot olivat kokonaisia, ehyitä, esityksenomaisia, eilinen taas hyvistä hetkistään huolimatta rutiininomainen, lataukseton. Ei siis epäilystäkään, etteikö tänään lähtisi lapasesta, ja lujaa.
Tanssii Houstonin kanssa siirtyy esityskaudelleen. On juhlan ja jakamisen aika.
e
Kuluvan viikon ennakoissa on ollut mukavasti väkeä ja katsojapalaute lupaa hyvää. Maanantain ja tiistain vedot olivat kokonaisia, ehyitä, esityksenomaisia, eilinen taas hyvistä hetkistään huolimatta rutiininomainen, lataukseton. Ei siis epäilystäkään, etteikö tänään lähtisi lapasesta, ja lujaa.
Tanssii Houstonin kanssa siirtyy esityskaudelleen. On juhlan ja jakamisen aika.
e
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Aamukahvilta
Kaksi päivää!
Eilen illalla eka ennakko, tupa täynnä KAO:laisia, tuttuja teatterilta, paikallisia nuoria ja väkeä Geneltä. Aika hienolta rupeaa jo vaikuttamaan! Alun suhteen meni hommat vähän sählingiksi, mutta muilta osin jäi hyvä maku: juttu tarvitsee lähinnä läpäreiden tuomaa toistoa ja vähän vaihtoviilailua, niin a vot! Porukka tekee lavalla ja sen ulkopuolella täsmällistä, paneutunutta, komeaa työtä. Mikäpäs siitä on nautiskellessa!
Tänään tekninen kahlaus aamulla ja ilmaisennakko illalla klo 19. Teretulemast!
e
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Tänä iltana
Enskariviikko alkaa. Kolme aamua, kolme iltaa, kolme läpimenoa, ensi-ilta ja toinen esitys.
Tänä iltana mielessä liikkuvat
- esityksen vaihdot
- Pizzan Houre-kohtaus ja pari muuta pikku juttua
- saunapaikka, jonne menemme ensi-illan jälkeen
- esitysprosessi ja ihmisten omat prosessit rooliensa, työtehtäviensä kanssa
- Kajaanin Seminaari, jota en ole nähnyt, mutta josta ehdin kuulla, monenlaista kiintoisaa
- lehdistön, markkinoinnin, median, tekijöiden tarve nostaa tiettyjä esityksiä framille ja jättää tekemättä se toisten osalta. Ketään syyllistämättä, asiaa juurikaan murehtimatta: siinä mekanismissa on jotakin kiinnostavaa. Asia on ajatteluttanut ainakin Paskasta näytelmästä (2006) lähtien.
- edessä olevan työviikon rakenne ja asennoituminen: vielä ei ole varaa lepäillä yhtään
- flow ja laumaflow, niiden kaipuu, niiden ihmeellisyys
Rauhallinen, valmis olo. Unta kaaliin ja rukkaset käteen.
e
Tänä iltana mielessä liikkuvat
- esityksen vaihdot
- Pizzan Houre-kohtaus ja pari muuta pikku juttua
- saunapaikka, jonne menemme ensi-illan jälkeen
- esitysprosessi ja ihmisten omat prosessit rooliensa, työtehtäviensä kanssa
- Kajaanin Seminaari, jota en ole nähnyt, mutta josta ehdin kuulla, monenlaista kiintoisaa
- lehdistön, markkinoinnin, median, tekijöiden tarve nostaa tiettyjä esityksiä framille ja jättää tekemättä se toisten osalta. Ketään syyllistämättä, asiaa juurikaan murehtimatta: siinä mekanismissa on jotakin kiinnostavaa. Asia on ajatteluttanut ainakin Paskasta näytelmästä (2006) lähtien.
- edessä olevan työviikon rakenne ja asennoituminen: vielä ei ole varaa lepäillä yhtään
- flow ja laumaflow, niiden kaipuu, niiden ihmeellisyys
Rauhallinen, valmis olo. Unta kaaliin ja rukkaset käteen.
e
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Perjantain jälkeen
Viimeisiä viedään. Tänään oli läpäripäivä. Hulppeasti mennyt esitys eteenpäin. Teknistä tsekkaamista riittää vielä, vaihdoissa eritoten, samaten muutamat kohtaukset heiluvat vielä siinä hilkulla. Mutta päällimmäinen olotila on huojentunut: esitys alkaa näyttää ja ennen kaikkea tuntua siltä miltä pitääkin.
Aika haipakka, nopeasti mennyt viikko loppusuoralla. Pojilla vielä tänään ja huomenna viimeiset Schwarzeneggerit ja Mauralla Koirien Kalevala Haapavedellä. Tiettyä rauhaa, yhteisen puheen sorinaa ja kiireettömyyden tuntua kaipaa kovin, lepoa myrskyn edellä.
Anna ja Kirsi kävivät katsomassa. Oli toki muitakin, mutta A ja K jäivät purkuun ja antoivat arvokasta palautetta. Pizzan ja Likan liikkeellelähdön problematisointi tuli uutena asiana, jota täytyy sulatella, pohtia.
Huomenna vielä aamuharkat ennen viikonlopunviettoa. Tiedossa epävarmuusaluekohtausten työstöä ja pikkupikku kokeiluja.
e
Aika haipakka, nopeasti mennyt viikko loppusuoralla. Pojilla vielä tänään ja huomenna viimeiset Schwarzeneggerit ja Mauralla Koirien Kalevala Haapavedellä. Tiettyä rauhaa, yhteisen puheen sorinaa ja kiireettömyyden tuntua kaipaa kovin, lepoa myrskyn edellä.
Anna ja Kirsi kävivät katsomassa. Oli toki muitakin, mutta A ja K jäivät purkuun ja antoivat arvokasta palautetta. Pizzan ja Likan liikkeellelähdön problematisointi tuli uutena asiana, jota täytyy sulatella, pohtia.
Huomenna vielä aamuharkat ennen viikonlopunviettoa. Tiedossa epävarmuusaluekohtausten työstöä ja pikkupikku kokeiluja.
e
torstai 7. huhtikuuta 2011
Torstaibuugi
Viikko ensi-iltaan. Pressitilaisuus, kohtausten Ikea-rap, Terapia 4 ja Pizzan houre läpikäyntiä ja lopuksi kakkosen läpimeno. Napakka, täysi päivä. Huomenna tän viikon toinen läpimeno, ensimmäinen valojen kanssa.
Pressissä tuli muun ohessa sivuttua (hehkutettua) yhteistyötä, siis tässä tapauksessa kaupunginteatterin, Roudan, G-voiman ja harrastajateatterin välillä. Ja meidän tekijöiden välillä. Prosessissa on ollut keveyttä, hengittävyyttä ja raikkautta, josta jokainen tuntuu nauttineen. Se ei ehkä ole harvinaista, mutta merkityksellistä se on.
Tässäkin kaupungissa yhteistyön tiivistämisen perään huudellaan aika ajoin, joskus jopa kyllästymiseen asti: se huutelu harvoin johtaa mihinkään, ja sitä kohtaa lähes yksinomaan taloudesta kumpuavien argumenttien yhteydessä. Milloin halutaan parantaa Kaukametsän täyttöastetta, milloin tunkea taiteilijoita minkäkin uuden yhteisen katon tai otsikon alle, jotta tukia voitaisiin pudottaa, toimintoja yhdistää, jotakin lopettaa.
Toisin sanoen: sisällölliseltä, taiteelliselta, eettiseltä, filosofiselta jne. kantilta asiaa katsotaan kovin harvoin. Tanssii Houstonin kanssa on hyvä esimerkki "kaikki voittaa" -tilanteesta viimeksimainitussa mielessä: laitosteatterirakenteeseen, Kajaanin kaupunginteatteriin, tulee raikasta, omaehtoista estetiikkaa, työtapoja, tekijöitä. Harrastajat / vasta alalle valmistuneet pääsevät tutustumaan vakiintuneeseen ammattilaisrakenteeseen. Nykytanssiryhmä ja kulttuuriosuuskunta pääsevät laajentamaan taiteellisen toimintansa skaalaa. Tekijät talojen, yhteisöjen välillä - ja ulkopuolella - joutuvat positiiviselle törmäyskurssille, tutustuvat uusiin kollegoihin, uusiin tapoihin ajatella teatteriksi, oppivat toisiltaan, ehkä ystävystyvät, tai panevat alulle uusia projekteja. Ja niin edelleen.
Yhteistyö on syvimmillään silloin, kun se syntyy tekijöistä ja taiteellisista sisällöistä käsin. Sellaista synergiaa ja liikettä tähän kaupunkiin ja sen taidetoimijoiden välille kaipaisi enemmänkin.
Viisi harjoituspäivää jäljellä, niiden sisällä neljä läpimenoa. Töitä riittää vielä.
e
Pressissä tuli muun ohessa sivuttua (hehkutettua) yhteistyötä, siis tässä tapauksessa kaupunginteatterin, Roudan, G-voiman ja harrastajateatterin välillä. Ja meidän tekijöiden välillä. Prosessissa on ollut keveyttä, hengittävyyttä ja raikkautta, josta jokainen tuntuu nauttineen. Se ei ehkä ole harvinaista, mutta merkityksellistä se on.
Tässäkin kaupungissa yhteistyön tiivistämisen perään huudellaan aika ajoin, joskus jopa kyllästymiseen asti: se huutelu harvoin johtaa mihinkään, ja sitä kohtaa lähes yksinomaan taloudesta kumpuavien argumenttien yhteydessä. Milloin halutaan parantaa Kaukametsän täyttöastetta, milloin tunkea taiteilijoita minkäkin uuden yhteisen katon tai otsikon alle, jotta tukia voitaisiin pudottaa, toimintoja yhdistää, jotakin lopettaa.
Toisin sanoen: sisällölliseltä, taiteelliselta, eettiseltä, filosofiselta jne. kantilta asiaa katsotaan kovin harvoin. Tanssii Houstonin kanssa on hyvä esimerkki "kaikki voittaa" -tilanteesta viimeksimainitussa mielessä: laitosteatterirakenteeseen, Kajaanin kaupunginteatteriin, tulee raikasta, omaehtoista estetiikkaa, työtapoja, tekijöitä. Harrastajat / vasta alalle valmistuneet pääsevät tutustumaan vakiintuneeseen ammattilaisrakenteeseen. Nykytanssiryhmä ja kulttuuriosuuskunta pääsevät laajentamaan taiteellisen toimintansa skaalaa. Tekijät talojen, yhteisöjen välillä - ja ulkopuolella - joutuvat positiiviselle törmäyskurssille, tutustuvat uusiin kollegoihin, uusiin tapoihin ajatella teatteriksi, oppivat toisiltaan, ehkä ystävystyvät, tai panevat alulle uusia projekteja. Ja niin edelleen.
Yhteistyö on syvimmillään silloin, kun se syntyy tekijöistä ja taiteellisista sisällöistä käsin. Sellaista synergiaa ja liikettä tähän kaupunkiin ja sen taidetoimijoiden välille kaipaisi enemmänkin.
Viisi harjoituspäivää jäljellä, niiden sisällä neljä läpimenoa. Töitä riittää vielä.
e
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Keskiviikko, tuo surrealismin tyven
Kakkosnäytöspäivä. Harjoituksiimme ilmestyi Iltalypsyn Karjakko. Tai Suomi-neito. Tai Ikea-neito. Tai Elovena-tyttö. Kuten kaikki ideat, se pulpahti tuntemattomasta avaruudesta keskuuteemme ja sulautui joukkoon muina naisina. Otimme tämän kansallispukuisen haamun riemulla vastaan.
Aamulla pressikuvat, päivällä kakkosen alkua ja tiimalasin raksuttaessa hivenen sitä loppuakin. Em. neitosen ohessa Heikki oli kirjoittanut Isalle ja Jurille uuden loppukohtauksen, jota työstettiin tänään alulle. Hyvältä vaikuttaa. Se sulkee paremmin Isan kuljetusta ja tuo vielä kaipaamiamme näkökulmia alkoholismiin ja riippuvuuksiin mm. riippuvuuspersoonan käsitteen kautta. Haaste on taivuttaa kohtaus sellaiseksi, että sen kirjallinen ilme ja tietty opettavuus muotoutuvat persoonalliseksi kieleksi. Ja että Isan ja Jurin suhteen syvyys ja keskinäinen luottamus pääsevät esille.
Ikea-Karjakon myötä esityksen puvustus alkaa olla viittä vaille valmista kamaa. Kurttilan Jaana kollegoineen on tehnyt upeaa työtä. Vaatetuksellisista herkuistakin lisää tuonnempana, kun pressikuvaehdokkaat tipahtavat tänne blogiin ihmeteltäviksi.
e
Aamulla pressikuvat, päivällä kakkosen alkua ja tiimalasin raksuttaessa hivenen sitä loppuakin. Em. neitosen ohessa Heikki oli kirjoittanut Isalle ja Jurille uuden loppukohtauksen, jota työstettiin tänään alulle. Hyvältä vaikuttaa. Se sulkee paremmin Isan kuljetusta ja tuo vielä kaipaamiamme näkökulmia alkoholismiin ja riippuvuuksiin mm. riippuvuuspersoonan käsitteen kautta. Haaste on taivuttaa kohtaus sellaiseksi, että sen kirjallinen ilme ja tietty opettavuus muotoutuvat persoonalliseksi kieleksi. Ja että Isan ja Jurin suhteen syvyys ja keskinäinen luottamus pääsevät esille.
Ikea-Karjakon myötä esityksen puvustus alkaa olla viittä vaille valmista kamaa. Kurttilan Jaana kollegoineen on tehnyt upeaa työtä. Vaatetuksellisista herkuistakin lisää tuonnempana, kun pressikuvaehdokkaat tipahtavat tänne blogiin ihmeteltäviksi.
e
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Alkuviikon draivia
Viikko täydessä vauhdissa, toiseksi viimeinen sellainen. Sutjakasti mennyt aika! Eilen mentiin läpi ja saatiin paljon arvokasta palautetta kouralliselta katsojia. Tänään siirryttiin korjausten ja viilailun ihmeelliseen maailmaan. Sitä sarkaa riittääkin vielä. Toka läpäri oli muutostensa puolesta enimmäkseen onnistunut kokemus, mutta lataukseltaan vaisumpi kuin ensimmäinen.
Remmiin liittyi eilen myös valosuunnittelijamme Niko Kurola. Onkin aika saada jotain hehkua tähän hämärään!
Keskeinen kaipuu eilisen jälkeen liittyy asioiden, henkilösuhteiden, teemojen, teknisten ratkaisujen yms. kirkastamiseen. Tiettyä suttuisuutta ja sotkuisuutta täytyy putsata pois, ja metsästää niin yksittäisten kohtausten kuin kaarien suhteen selkeämpiä ratkaisuja. Tänään päästiinkin tässä paletissa oivalliseen suuntaan. Työ tekijänsä palkitsee ja sitä rataa...
Huomenna valokuvaus ja torstaina pressi. Siinä lomassa kipeitä ja kepeitä kokeiluja Houstonin vallattomassa maisemassa.
Loppusuoran häämöttäessä,
e
Remmiin liittyi eilen myös valosuunnittelijamme Niko Kurola. Onkin aika saada jotain hehkua tähän hämärään!
Keskeinen kaipuu eilisen jälkeen liittyy asioiden, henkilösuhteiden, teemojen, teknisten ratkaisujen yms. kirkastamiseen. Tiettyä suttuisuutta ja sotkuisuutta täytyy putsata pois, ja metsästää niin yksittäisten kohtausten kuin kaarien suhteen selkeämpiä ratkaisuja. Tänään päästiinkin tässä paletissa oivalliseen suuntaan. Työ tekijänsä palkitsee ja sitä rataa...
Huomenna valokuvaus ja torstaina pressi. Siinä lomassa kipeitä ja kepeitä kokeiluja Houstonin vallattomassa maisemassa.
Loppusuoran häämöttäessä,
e
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Messiaanista juopottelua
Suomalaisuudesta on väännetty kättä iät ajat. Siellä missä Aleksis Kivi painiskeli herraskaista ruotsin kielen valta-asemaa vastaan. Siellä missä Irwin ja Badding ja Vainio asettuivat riviin kansanluonteen kuvaajiksi. Siellä missä Kianto. Siellä missä Helismaa.
Siinä missä suomalaisuus on kulkeutunut taiteilijoissa, samaa polkua on kulkenut varsin synkeät ja kosteat aikalaiskuvaukset. Nummisuutareiden Esko vetää votkahörpyn, mullilauma on votkamäellä, ukot kännissä, rentun ruusut elivät kuten lauloivat, Pellonpääkin meni nuorena. Surullisia hahmoja. Ja pääsääntöisesti kaikki miehiä.
Jokunen vuosi takaperin oli teatterihistorian tentissä varsin yksioikoinen yksittäiskysymys: miksi Jeppe juo? Vastasin piruuttani paperiin: Jeppe juo, sillä hänen akkansa on niin vittumainen. Sain täydet pisteet. Niilonpoika on tahallisesti rosoinen ja kevyt dokailukuvaus eikä sitä voi lukea hymyilemäti. Ukko juo, nainen on hurjimus, läksyttää ja pieksee suutaan sekä ukkoaan. Jos kuitenkin ohittaa mustavalkoisuutensa, 1700-luvun tanskalaisen aikalaishengen ja tuolloisen komedian luonteen, jäljelle jää paljastava kysymys sukupuolirooleista sekä siitä, kuinka sitä käsitellään yhä osana kansallista identiteettiä.
Palaan perkaamaan omaa pohjoista identiteettiä. Identiteettiä, joka niin ikään kanonisoi viinamäen miehet. Mitä kovempi juoppo, sitä surullisempi stoori, sitä suomalaisempi. Miksi Irwin, Badding ja kumppanit ovatkaan sielunmaiseman tulkkeja? Toki osin uriensa mittavuuden tähden, mutta ennenkaikkea henkilökohtaisten alkoholi- yms. ongelmiensa vuoksi. Näillä ritareilla on useimmiten vastavoima: alistus, sorto - kansallinen tai yksilöllinen. He ovat kansan miehiä, messiaita, ajan Jeesuksia. Kärsiviä, hauraita. Suomalaisuuskäyrällä median pönkittämänä valioyksilöitä.
Laila Kinnunen lähti unohdettuna, yksinäisenä, hauraana ihmispalana. Välittömästi kuolemansa jälkeen lööppiarmeija kertaili Kinnusen elämää, tekoja ja menetyksiä. Media sovitti Lailan ylle myös tätä surullisen hahmon viittaa, mutta sävyerolla. Lehdistö tuntui rivien välissä väittävän Kinnusen ajelehtineen valinnoillaan kohti tuhoa. Ei siis ajautuen, kuten miesten tapauksissa. Kinnusta ei kanonisoitu, ei hyväksytty siihen harvain klubiin. Surkuteltiin kyllä, mutta päitä pudistellen. "Olisihan Lailan pitänyt tietää, järkevä nainen."
Toisinaan törmään lausuntoon ja määritelmään rentusta. Varsinkin näillä leveyksillä ja ammateilla rentuksi määritellään toisten suusta varsin hanakasti, oli sitten määritelmän veroinen tai ei. Omalle kohdalle sattuessa ohitan määritelmän hymähdyksellä, mutten malta olla tällöin leikittelemättä ajatuksella, kuinka tämä kyseenalainen termi määrittyisi, mikäli olisin nainen. En ole keksinyt ajatusleikille vielä järjellistä vastausta. Sen verran kyllä kuitenkin olen saanut pähkittyä, etten ainakaan määrittyisi rentuksi. Renttuus tuntuu olevan arvonimi, suomalaisuuden sir tai lord, jota ei kuule määriteltävän naisille. Jos et ole järkevä, fiksu, analyyttinen - mutta olet mies - renttuus on hyve. Mutta auta armias, mikäli olet nainen. Kurtistellaan kulmia, pudistellaan päitä.
Olen elämän saatossa nähnyt jokaisen pubiruusun ja renttakellikan silmistä saman huolen ja murheen. Niissä silmissä asuu samanlainen ihmisyys eikä niitä pysty määrittämään sukupuolirooleilla. Nämä roolit ovat kuitenkin sitkaassa. Ja niin kauan kuin Jeppe juo ja nainen nalkuttaa näytelmäkirjallisuudessa tai kulttuurissa, niin kauan kuin Irwin elää viinapullon etiketissä, niin kauan kuin renttuus on arvonimi, niin kauan vesi on seisahtunut. Tarvitaan murros. Olemmehan ihmisiä, jokainen.
Mutta mistä se murros alkaa?
Jonne
Siinä missä suomalaisuus on kulkeutunut taiteilijoissa, samaa polkua on kulkenut varsin synkeät ja kosteat aikalaiskuvaukset. Nummisuutareiden Esko vetää votkahörpyn, mullilauma on votkamäellä, ukot kännissä, rentun ruusut elivät kuten lauloivat, Pellonpääkin meni nuorena. Surullisia hahmoja. Ja pääsääntöisesti kaikki miehiä.
Jokunen vuosi takaperin oli teatterihistorian tentissä varsin yksioikoinen yksittäiskysymys: miksi Jeppe juo? Vastasin piruuttani paperiin: Jeppe juo, sillä hänen akkansa on niin vittumainen. Sain täydet pisteet. Niilonpoika on tahallisesti rosoinen ja kevyt dokailukuvaus eikä sitä voi lukea hymyilemäti. Ukko juo, nainen on hurjimus, läksyttää ja pieksee suutaan sekä ukkoaan. Jos kuitenkin ohittaa mustavalkoisuutensa, 1700-luvun tanskalaisen aikalaishengen ja tuolloisen komedian luonteen, jäljelle jää paljastava kysymys sukupuolirooleista sekä siitä, kuinka sitä käsitellään yhä osana kansallista identiteettiä.
Palaan perkaamaan omaa pohjoista identiteettiä. Identiteettiä, joka niin ikään kanonisoi viinamäen miehet. Mitä kovempi juoppo, sitä surullisempi stoori, sitä suomalaisempi. Miksi Irwin, Badding ja kumppanit ovatkaan sielunmaiseman tulkkeja? Toki osin uriensa mittavuuden tähden, mutta ennenkaikkea henkilökohtaisten alkoholi- yms. ongelmiensa vuoksi. Näillä ritareilla on useimmiten vastavoima: alistus, sorto - kansallinen tai yksilöllinen. He ovat kansan miehiä, messiaita, ajan Jeesuksia. Kärsiviä, hauraita. Suomalaisuuskäyrällä median pönkittämänä valioyksilöitä.
Laila Kinnunen lähti unohdettuna, yksinäisenä, hauraana ihmispalana. Välittömästi kuolemansa jälkeen lööppiarmeija kertaili Kinnusen elämää, tekoja ja menetyksiä. Media sovitti Lailan ylle myös tätä surullisen hahmon viittaa, mutta sävyerolla. Lehdistö tuntui rivien välissä väittävän Kinnusen ajelehtineen valinnoillaan kohti tuhoa. Ei siis ajautuen, kuten miesten tapauksissa. Kinnusta ei kanonisoitu, ei hyväksytty siihen harvain klubiin. Surkuteltiin kyllä, mutta päitä pudistellen. "Olisihan Lailan pitänyt tietää, järkevä nainen."
Toisinaan törmään lausuntoon ja määritelmään rentusta. Varsinkin näillä leveyksillä ja ammateilla rentuksi määritellään toisten suusta varsin hanakasti, oli sitten määritelmän veroinen tai ei. Omalle kohdalle sattuessa ohitan määritelmän hymähdyksellä, mutten malta olla tällöin leikittelemättä ajatuksella, kuinka tämä kyseenalainen termi määrittyisi, mikäli olisin nainen. En ole keksinyt ajatusleikille vielä järjellistä vastausta. Sen verran kyllä kuitenkin olen saanut pähkittyä, etten ainakaan määrittyisi rentuksi. Renttuus tuntuu olevan arvonimi, suomalaisuuden sir tai lord, jota ei kuule määriteltävän naisille. Jos et ole järkevä, fiksu, analyyttinen - mutta olet mies - renttuus on hyve. Mutta auta armias, mikäli olet nainen. Kurtistellaan kulmia, pudistellaan päitä.
Olen elämän saatossa nähnyt jokaisen pubiruusun ja renttakellikan silmistä saman huolen ja murheen. Niissä silmissä asuu samanlainen ihmisyys eikä niitä pysty määrittämään sukupuolirooleilla. Nämä roolit ovat kuitenkin sitkaassa. Ja niin kauan kuin Jeppe juo ja nainen nalkuttaa näytelmäkirjallisuudessa tai kulttuurissa, niin kauan kuin Irwin elää viinapullon etiketissä, niin kauan kuin renttuus on arvonimi, niin kauan vesi on seisahtunut. Tarvitaan murros. Olemmehan ihmisiä, jokainen.
Mutta mistä se murros alkaa?
Jonne
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Kaaosta kohti
Purkupäivä Genellä. Kahlattiin juttu jutellen läpi ja nautittiin Pekin sivarin päättymisen kunniaksi tekemää mainiota ruokaa.
Lapasesta lähti, mitä tulee muutosten määrään. Tai ainakin se jäi päällimmäiseksi fiilikseksi: muutosten, pientenkin, paljous, tarve pyöräyttää dramaturgisesti palettia vielä kerran, kokeilla ja iloita kokeilun mahdollisuudesta. Maanantaina mennään versio, jossa hoitokertomuksille on sanottu hyvästi ja uusia videoita lisätty osin tilalle, Isan ja Jurin kaikista pätkistä poistettu äänitehosteet, Pizzan houremonologin aihe, teksti ja tyyli vaihdettu, Jurin lapsuusmuiston tunnelma ja äänimaailma muutettu, sieltä täältä karsittu ja saksittu, alun avaruusosuus poistettu, Pizzan kuljetuksen loppu muutettu toiveikkaammaksi, rapin tyyli kolmijakoon realismi-skandinaavinen porno-realismi jne. Valtaosalla muutoksista haetaan kontrasteja, rytminmuutoksia, napakkuutta, tunnelmanvaihteluja. Selkeyttä.
Seuraavissa treeneissä siis heti uudestaan läpi, ja tuoreita katsojasilmäparejakin on katsomassa. Torstain vedon kymmenkunta koekaniinia olivat silmin nähden vaikuttuneita, ja oivallisia kriittisiä huomioitakin saimme.
Elämme jännittäviä aikoja. Esa Leskisen / Meteli-lehden sanoin: taiteen tehtävä on mennä sinne, minne muut eivät mene.
e
Lapasesta lähti, mitä tulee muutosten määrään. Tai ainakin se jäi päällimmäiseksi fiilikseksi: muutosten, pientenkin, paljous, tarve pyöräyttää dramaturgisesti palettia vielä kerran, kokeilla ja iloita kokeilun mahdollisuudesta. Maanantaina mennään versio, jossa hoitokertomuksille on sanottu hyvästi ja uusia videoita lisätty osin tilalle, Isan ja Jurin kaikista pätkistä poistettu äänitehosteet, Pizzan houremonologin aihe, teksti ja tyyli vaihdettu, Jurin lapsuusmuiston tunnelma ja äänimaailma muutettu, sieltä täältä karsittu ja saksittu, alun avaruusosuus poistettu, Pizzan kuljetuksen loppu muutettu toiveikkaammaksi, rapin tyyli kolmijakoon realismi-skandinaavinen porno-realismi jne. Valtaosalla muutoksista haetaan kontrasteja, rytminmuutoksia, napakkuutta, tunnelmanvaihteluja. Selkeyttä.
Seuraavissa treeneissä siis heti uudestaan läpi, ja tuoreita katsojasilmäparejakin on katsomassa. Torstain vedon kymmenkunta koekaniinia olivat silmin nähden vaikuttuneita, ja oivallisia kriittisiä huomioitakin saimme.
Elämme jännittäviä aikoja. Esa Leskisen / Meteli-lehden sanoin: taiteen tehtävä on mennä sinne, minne muut eivät mene.
e
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)